Pallonpuoliskon paras!
Edellisessä kirjotuksessa väitin että ei oo tullu vastaan onneks vielä yhtään naispuolista urpoa. Nyt kun tässä on viikon verran kaivellu muistipankkia, ni totesin että oon puhunu ihan höpöjä! Elon varrella on kuin onkin tullu vastaan erittäin vakuuttava tyttönen. Erään kaverin kanssa meillä oli montakin kohtaamista kyseisen neitosen kanssa, mutta kerron tässä yhteydessä vaan viimisestä kerrasta kun törmättiin ihanaisen naisen kanssa. Tästä jutusta on nyt aikaa useampia vuosia, mutta yritän kaivaa yksityiskohdat parhaani mukaan esille.
Oltiin viettämässä iltaa tosiaan muutaman ystävän kanssa silloisessa Puuteri nimisessä yökerhossa Suomen Turussa. Huomattiin jossain vaiheessa, että hurmaava naisihminen oli taas kerran eksyny samaan paikkaan meidän kanssa ja koitettiinkin vältellä koko ilta, että ei syntyisi taas mitään hankaluuksia. Kyseinen daamihan oli eräälle ystävistäni, kutsuttakoon häntä vaikka Eskoksi, erittäin kiukkuinen. Syykin oli ilmiselvä, Eskoa ei kiinnostanut kyseisen naisen seura kovasta yrittämisestä huolimatta. Vähempikin harmittaa! Noh, välttely ei onnistunut kovinkaan hyvin ja neitonen lyöttäytyi seuraan. Esko kilttinä miehenä yritti asiallisesti päästä neidistä eroon, mutta sillä ei ollut muuta vaikutusta, kuin että tytsy luuli Eskon leikkivän vaikeasti tavoiteltavaa.
Tilanne jatkui vastaavana suhteellisen pitkään. Jossain vaiheessa Esko otti kovemmat aseet käyttöön ja ilmoitti suoraan, että ei kyllä vois vähempää kiinnostaa ja käski tytön painua helvettiin. Ajattelin että seuraa pieni kiukuttelu ja poistuminen paikalta. Väärin. Emäntä alkoi kovaan ääneen haukkua Eskoa kusipääksi ja vastaavaksi ja kaatoi puolikkaan lonkeronsa Eskon päähän. Lähtiessään vielä huusi kovaan ääneen “Missasit tän pallonpuoliskon parhaan suihinoton!” Vau! Voi Eskoparka! Ei tienny mistä jäi vaille!
Noniin, ajateltiin sitten että tilanne jäi siihen. Väärin taas. Puolisen tuntia myöhemmin arvon leidi saapui jälleen paikalle, tällä kertaa täyden lonkeron kanssa. Ja LOISKIS kaatoi sen Eskon päälle. Ja kävi kiljuen kimppuun raapimaan ja repimään. Onneksi oli taas henkilökuntaa paikalla ja daami saatettiin ulos ravintolan tiloista ja päästiin jatkamaan iltaa hieman kosteina ja naarmuisina, mutta erityisen hilpeissä tunnelmissa.
Koitin miettiä mitä tapahtuisi jos mies käyttäytyisi vastaavalla tavalla joka kerta kun saa rukkaset. Voi olla että aika pian saisi turpaansa tai päätyisi putkaan. Oishan se kyllä hienoa kun voisi mainostaa itteensä tän pallonpuoliskon parhaana jossakin. Onkohan tosta suihinottohommasta järjestetty oikein kisat. Ois kiva tietää..
-axl
P.S Sellasta tänä vuonna. Lähden tästä Ranskaan reissuun, joten parin viikon tauko tulee Yöelämän Sankareihin valitettavasti. Mutta onhan siinä koko vuosi taas aikaa!
Hyvää uuttavuotta kaikille! Olkaa ihmisiksi!
14/01/2010 at 01:48
LOL
“Missasit tän pallonpuoliskon parhaan suihinoton!”
Täähä melkee kilpailee Arrolle heitetyn “sä et tiiä miten paljo mua o revitetty!!” teiniruinalauseen kanssa :D